maanantai 6. elokuuta 2012

Yhden aikakauden loppu on toisen alku...

Kolmekymmentä vuotta on pitkä aika. Olen maalannut enemmän tai vähemmän tosissani kynäruiskulla 12 vuotiaasta lähtien. Ensimmäiset 6 vuotta menevät treenauksen piikkiin, mutta lähes koko aikuisikä on tullut tehtyä tilaustöitä asiakkaille.
Tämän kesän aikana olen kypsytellyt päätöstä keskittyä opettamiseen ja opettamisen kehittämisen haasteisiin joka tapahtuu kylläkin asiakastöiden kustannuksella, sillä kaikkea ei ehdi tekemään riittävän hyvin jos jostain päästä ei helpota. Päätinkin siirtyä yrittäjänä takaisin urani alkulähteille, taidemaalariksi jättäen autojen erikoismaalaukset nuoremmille pintakäsittelijöille samalla tehden osaltani tilaa heille.

Moni voi ihmetellä miten tällaiselle uralle on ylipäätänsä tullut lähdettyä...
Nuorena halusin tehdä asiat omalla tavallani, yrittäjäperheen esikoisena minun olisi varmaankin pitänyt jäädä kaiken järjen mukaan töihin perheyritykseen. Halusin kuitenkin kokeilla omia ajatuksiani käytännössä. Oma firma oli saatava ja kun muut hakivat hyvän duunipaikan, minä perustin yrityksen.

 Voisi sanoa että ensimmäinen vuosikymmen meni ammattitaidon opetteluun, kiitos vaan kaikille kärsivällisille asiakkaille. Vähän alle kolmekymppisenä koin osaavani riittävästi alasta, samalla ura kääntyi nousuun suurten maalausurakoiden kautta, vähän nurinkurisesti, sillä silloin oli edellinen suuri lama. Kun muilla meni työpaikkoja alta, minä maalasin yötä päivää... Kieltämättä suurin edistysaskel urallani(ja elämässäni) oli manageri/tyttöystävän löytyminen, joka piti huolen sekä markkinoinnista että raha-asioista. Tiinan kanssa ollaan naimisissa vieläkin...

Tiina ja riiviön kuva Lahden messuilla 1992

Kuvassa valmis työ, kädessä maalausmalli... Riemukaaren "pienoismalli", 1996, Finn Power, Kauhava
Tilaustyö yksityiskotiin, Korkeus n. 170 cm, leveys n. 190 cm. Kuva on maalattu alunperin 1800 -luvun historiallisen meritaistelun kuvituksesta, laivojen asemaa ja kulmia muuttaen. 1997

Nukalan näyttelyrekat
Sain myös ensimmäiset isot näyttelyrekkatilaukset Kuljetus Mikko Nukalalta, Alahärmästä. Mikko ja Ritva teettivät lähes vuosittain erikoismaalatun auton. Alahärmän keikat olivat mieluisia, ja Mikon ja Ritvan kanssa oli erittäin mukava tehdä töitä. He ottivat myös aktiivisesti osaa maalausten suunnitteluun.
Tässä yksityiskohta viimeisestä Nukalan Kuljetukselle maalatusta autosta, kävin paikkamaalaamassa auton onnettomuuden jäljiltä 2010, samalla myös naishahmo sai uudet kasvot....
Kiitokset kaikille asiakkailleni kuluneista vuosista!

Esittelen tulevissa kirjoituksissani tässä blogissa omasta mielestäni merkittäviä erikoismaalaustöitäni vuosien varrelta, vähän loppukevennysten tapaan...


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti