maanantai 7. marraskuuta 2011

Aikuiskoulutusta

Viime viikko oli erittäin mukava ja opettavainen monellakin tapaa. Aikuiskoulutus alkoi osaltamme, Jan Toivosen ja Arto Niemelän kanssa otimme haasteen vastaan aikuiskoulutuksen muodossa.
 Toimin itse ensimmäistä kertaa aikuisryhmän kouluttajana ja täytyy myöntää että alkuun kyllä vähän jännitti vaikka näitä hommia on 7 vuotta nuorison kanssa tullut tehtyä. Uudet teollisen pintakäsittelijän ammattitutkintoa(Kurssille mahtuu vielä muutama mukaan.) suorittavat ovat kyllä pääosin vanhoja tuttuja, joten kurssitus alkoi rennoissa merkeissä. Mukana koulutusessa oli myös jo pidempään Tavastiassa opiskelleita aikuiskoulutuspuolen oppilaita, joten melkoinen vaihtelu oli ammattialoilla.
Tässä osa ryhmästä pohtii ryhmätehtäväänsä. Itse seison vähän kuin pomon elkein keskellä kuvaa... kuvaajana toimi Salla Lähderinne
Ryhmillä oli vähän toisistaan poikkeavat tehtävät, päivien teemana oli työturvallisuus. Kuva Salla Lähderinne

Merkittävä ero nuoriin oli elämänkokemuksen ja siitä saadun motivaation suuri määrä, joka näkyi opiskelusuorituksen parantumisena. Ihmettelin ihan ääneenkin ryhmän nopeata etenemistä, sillä teoriatunnit meinasivat loppua kesken. Ajattelin etukäteen että aikuisille blogien luominen voi olla se kynnyskysymys tai vaikeakin paikka, mutta blogit syntyivät mallikkaasti ja vauhdilla. Tarkoituksena suorittaa annetut etätehtävät blogeihin. Näin myös aikuisopiskelijoille muodostuu oma portfolio blogista pikkuhiljaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti