lauantai 17. joulukuuta 2011

Erikoismaalauksen paikkamaalausta

Mielenkiintoiseksi tämän paikkamaalauksen aloittamisen teki se, että auto jatkoi menoaan paikkamaalauksen aloituksen aikana varaosan voimin.
Varsinainen haaste on tehdä pääosa raidoituksesta valmiiksi ennen osan laittamista paikalleen. Näin toimien seisontapäivien määrä autolla on huomattavasti pienempi kuin jos osa maalattaisiin kokonaan alusta lähtien paikallaan. Koska ulkona oli työtä tehtäessä kovin kostea ilma päätin käyttää vesiohenteisessa maalissa kovettajaa kuivumisen varmistamiseksi.
Aina kannattaa kerrata käyttöteknisestä tiedotteesta maalin toimivuus eri lisäaineiden kanssa.
Kovettaja

Käyttöteknisen tiedotteen mukaan kovettajaa lisätään maaliin n.10% kun kyseessä on ns. uni- sävy. "Uni" tarkoittaa tässä tapauksessa sävyä joka ei sisällä metallikiteitä tai helmiäisiä. Ensimmäisen ruiskutuskerran jälkeen on 72 tuntia aikaa ruiskuttaa lakka päälle moniväriraidoituksissa joten heräsinkin jo klo 4.00 kyseisenä aamuna ruiskuttelemaan ensimmäistä värikerrosta.
Ensimmäinen värikerros on raitojen outlinen sävy, vaalean sininen. Vesiohenteisissa väreissä on haastavinta saada sävy kohdalleen, koska maalin sävy kuivuessaan tummuu hieman.
Ruiskutin kappaleen yläosan kokonaan, jolloin raidoitusta voi huoletta vähän säätää sinisen alueen kohdalla.
Kun sininen oli kuivunut, hion kevyesti P800 paperilla sumurajat alueen reunoilta tasaiseksi
Vihdoin itse raidoitukseen...
Aloitin raidoituksen tekemisen yksinkertaisen apuvälineen kanssa; Laitoin leveän maalarinteipin vanhan osan raidoituksen päälle ja piirsin läpi kynällä raidoituksen aloituskohdat sekä kohdistuksen.
Käytin ilmanottoaukon kulmaa hyväkseni raidan asemoinnissa uuteen osaan.
Tässä teippi siirrettynä korjattavan osan pintaan. jouduin vähän käsitteleämään kuvaa värikylläisemmäksi, jotta kynän jälki erottuu paremmin... Merkkasin raitojen paikat vesiohenteisella violetilla kynällä maalin pintaan välttyäkseni mahdollisilta pigmenttitäpliltä valmiissa työssä.
Tein toisen ohjausteipin keskeltä raidoitettua aluetta. Merkitsin raitojen aloituspisteet sekä tämän teipin avulla keskelle toiset pisteet, jolloin sain raitojen kulmat suhteessa kappaleeseen oikein.
Raitojen reunusten teippaus kannattaa aloittaa reunoilta. näin toimien pystyy helpommin tarkastamaan onko suuret linjaukset tehty oikein. Käytin raidoitusteippinä erinomaista 3M muoviteippiä. Tarkastin raidoituksen asennon ja tarkkuuden asettamalla mittateipin vielä kerran paikalleen.
Ensimmäinen sininen sävy teipattiin piiloon, sillä sen tarkoitus on saada raidoitus erottumaan kunnolla pääsävystä. Toinen syy juuri tämänkaltaisen sävyn valintaan reunustamaan raitoja on sen helppo paikattavuus siveltimen avulla. Näin monimutkaisessa raidoitustyössä ei voi välttyä suojausten vuotamiselta.
Nostin vielä teippaamisen päätteeksi molemmat osat vierekkäin oikeaan asentoon, jotta pystyn vertaamaan onko raidoituksen malli oikeanlainen.
Raidan sävyn etsintää. Harmittavasti juuri samoja sekoitussävyjä ei enää ole käytettävissä, joten tein sävyt mahdollisiman lähelle alkuperäsiä sävyjä. Magenta joka on pinkin sävyn pohjana, on nykymaaleissa vähän kirkkaampaa ja sävykkäämpää.
Kovettaja muuntaa maalin normaalia paksummaksi ja hyytelömäisemmäksi, joten lisäsin vähän häivytyslisäainetta 1050 ohentamaan seosta.
Pinkki raita valmiina sävyä varten. Suojasin kappaleen huolellisesti jokaisen sävyn ruiskutusta varten välttääkseni ohiruiskutusta.
Raitojen maalausjärjestys määräytyy sen mukaan miten raidat lomittuvat toistensa kanssa. Päällimmäisenä näkyvä pinkki raita, joka on siis näkyvin, maalataan ensin ja suojataan maalin kuivuttua piiloon. näin toimien maalataan kaikki raidat valmiiksi ja suojataan riittävän kuivumisen jälkeen piiloon yksi kerrallaan.
Valmiit raidoitukset suojattuna violetin pääsävyn maalausta varten.
Ruiskutin päivän päätteeksi vielä violetin pääsävyn kappaleeseen. Kovettajan kanssa maalatessa vesiohenteinen maali toimi huomattavasti nopeammin kuin ilman kovettajaa. Maalin kuivui nopeammin kuin vanhat liuotinpohjaiset maalit... Tärkeintä on ruiskuttaa juuri oikea määrä maalia kun tehdään muualla kuin ilmanvaihdoltaan ihanteellisissa olosuhteissa maalaustyötä.(Omassa erikoismaalaustilassani ei ole maalauskammioon verrattavaa ilmanvaihtoa)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti