sunnuntai 30. elokuuta 2015

Pintakilta esillä Vanajanlinnan urheiluautotapahtumassa

Jo perinteeksi muodostunut tapahtuma osaltamme oli tänä vuonna mukavasti elokuun lopulla. Myös lauantai-päivä näyttelypäivänä sopi paremmin kuin aikaisempi sunnuntainäyttely. Tänä vuonna osastomme oli Vanajanlinnan etupihalla heti sisääntuloportin vieressä.
Tänä vuonna olimme liikkeellä Audin ja Plymouthin voimin, Audi maalipinnaltaan valmiina, viime talven projektiaudi siis. Plymouth taasen odottaa ensi talven projektiautona uutta pintaa. Mukana olivat kolmosen Siiri ja Tuomas koko päivän, muutama muukin opiskelija kävi osastolla esittelemässä autoja.


Aamukasteinen nurmikko ja osastomme valmiina näyttelyyn.
Siiri ja Tuomas poseeraavat Audin kanssa..
Auringon valo tuo hienosti esiin kuultovärjäyksen ja tummemman liukuvärjäyksen.
Plymouth vaatii hieman koritöitä ja uuden pinnan... Iltapäivästä saimme niskaan kunnon sadekuuron, johon näyttely sitten päättyikin...
Vettä tuli oikein kunnolla, onneksi pöytä ja kromimallit kestävät kosteutta :-)

Kiersin kameran kanssa alueella ennen varsinaisen näyttelyn alkua, urheiluautopuolella oli paljon hienoja laitteita. Silmiinpistävän hyvä taso autojen entisöinnissä miellytti.

Tämä museoauto miellytti kovin silmää, ympäröivä puutarha ja järvi takana sai ottamaan hieman romanttisenkin kuvan autosta. Tästä voisi vaikka maalata taulun....
Tämä Mustang-malli on yksi omista suosikeistani. Huomaa virheetön maalipinta kyljen peilauksesta...
Jotenkin kierolla tavalla tästä kuvasta tulee mieleen Autot-animaatio...
Yksi parhaista "uusiotuotantomalleista" Dodge Challenger....
Vähän ylivalottunut kuva Viperistä.. Perän muodot tulevat raidotuksen avulla hienosti esiin...

Anskun osasto, Pekko ja Ville tutustuvat kynäruiskumaalauksiin.....
Sää suosi suurimman osan ajasta, kiitokset kaikille mukana olleille opiskelijoille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti