tiistai 19. maaliskuuta 2013

Kiltakoulut-tapaaminen

Olin viime viikolla pari päivää mukana Kiltakoulut-toimijoiden tapaamisessa. Pintakillan opetustyylistä ja toimintamallista vaikutteita saanut hanke on edennyt hienosti eri puolilla Suomea. Ei pidä unohtaa, että Kiltakoulut-hanke on osiensa summa, jonne on moni muukin aikaisempi hanke tai toimintamalli tuonut mukanaan osaamista ja innovaatioita.

Kiltakoulut-hankkeen projektipäällikkö Anu Konkarikoski oli saanut liikkeelle viitisentoista opettaja-toimijaa mukaan kehityspäiville. Ohjelmassa oli melko työntäyteinen pari päivää. Tehtävänä oli saada selvitettyä miten kiltakoulut-hankkeen ydinasiat saadaan mahdollisimman selkeään muotoon. Seurasin miten mukana olleet tarttuivat tehtäviin jo osin ennen kuin tehtävänantokaan oli valmis. Oli hienoa havaita mukana olleiden motivaatio ja paneutuminen asialle.  Täytyy myöntää että olin hieman skeptinen KeikkailuExtra-kirjan virtuaaliversion suhteen; Jälleen Salon tehokaksikko, Keikkailijat Hirvoska ja JoRi täräyttivät eteemme niin edistyksellisen ja innovoituneen tuotteen ettei voi kuin ihmetellä miten näitä ideoita voi riittää tällä tahdilla. Kunhan KeikkailuExtra saadaan viilattua julkaisukuntoon toivonkin sen löytyvän jokaisen killan etusivulta.
Tässä kuva JoRista ja Hirvoskasta, JoRille melko tyypillinen  käsien asento...
Yksi huomio oli ylitse muiden, toimijoiden lämminhenkinen ryhmäytyminen. Kun joukolla kehitetään ja toteutetaan samankaltaista opetusta kukin tahollamme, on mukavaa ja rentouttavaa päästä keskustelemaan arjen asioista vertaisten kanssa.

Verkostoituminen yli ammattikuntarajojen on toteutunut hienosti Kiltakoulut-hankkeessa. Ensi syksynä kokeilemme Pintakillassa Hämeenlinnassa yhteisopettajuutta aloittavan Korikillan kanssa ensimmäisten jaksojen aikana. Tarkoituksena on opettaa yhtenevät OPS:n kurssit samaan aikaan molemmille ryhmille. Myös ProsessiStarsin kanssa on suunnitteilla pinnoitusyhteistyötä. Asentajakilta ja Pintakilta Tampere ottavat yhteisen osaston autonäyttelystä. Pintakilta Original nähdään samassa tilaisuudessa omalla osastollaan, joten Kiltakouluilla on vankka edustus tulevan kevään Tampereen Hot Rod & Rock Showssa.
Pintakilta Original edusti Salon opiskelijoiden järjestämässä Valokeilassa-tapahtumassa  viime syksynä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti