sunnuntai 30. syyskuuta 2012

Opiskelijat pääsivät yllättämään....

Ensimmäisen vuosikurssin opiskelijat ehdottivat viime viikolla pientä urakkaa.. Työtehtäväksi oli ns. junanosia, eli alihankkijan toimittamia metallimaalauksessa tarvittavia metallikappaleita noin viikon tarpeiksi vielä keskiviikkona.
Vähän tärähtänyt kuva urakasta, laatikossa on metallijousia junan alustasta sekä muita osia...
Pari opiskelijaa tuli neuvottelemaan kanssani ko. työstä keskiviikkona; He olivat puhuneet luokan kesken, että tekisivät torstai-iltaan mennessä urakalla koko ensi viikonkin tehtävät.... Tanja lupasi leipoa kakun palkinnoksi luokalle ja tuoda vieläpä kahvitkin, jos saisi lainata opettajanhuoneen kahvinkeitintä... Pidin ideaa hyvänä, varskinkin kun se tuli opiskelijoilta... Soittelin koulun ruokalaan ja kyselin josko voisimme "talkookahvit" järjestää oppilaille... Terhi Koivisto lupasikin hoitaa kahvit ja astiat perjantaille, jos urakka on tehty. Sovimme siis opiskelijoiden kanssa, että jos kaikki jakson tehtävät ovat valmiit perjantaihin mennessä niin aamupäivän kahvit ovatkin sitten kakkukahvit, jonka jälkeen alkaa erikoismaalausten harjoittelu.


Koko porukka työn touhussa...

Tuumasta toimeen....
Kun olimme saaneet asian sovittua, oli oma vuoroni hämmästyä.... Toiminta alkoi luokan kesken välittömästi heti teoriatunnin jälkeen kun asiasta tiedotettiin koko luokalle. Annoin vielä lisäporkkanan, jos osat todella on torstaina valmiit(olin vähän skeptinen) niin bonuksena perjantai-iltapäivän tunnit ovat etäopiskelua, eli ruokailusta saa lähteä kotiin.
Valmiita osia alkoi ilmestymään pikatahtia...

Yhteistyötä...

Juuson tyylinäyte...
Osia sinkoon...
Torstaina puolen päivän aikaan alkoi näyttämään pahalta urakan valmistumisen suhteen....
Opiskelijat tulivat ilmoittamaan kapasiteettiongelmasta. "Laitekantamme on liian hidas, eikä maalaamot vedä riittävän nopeasti." Olin laittanut merkille aikaisemmin ryhmien välisen toiminnan, jossa he oma-aloitteisesti sopivat mikä työpari tai ryhmä tekee mitäkin työvaihetta. Luokka keksi ratkaisun logistiseen pulmaansa; Asuntolassa asuvat jäävät ylitöihin torstaina, jolloin pitkämatkalaisten päivä ei pitene liikaa ja asuntolassa asuville on illaksi tekemistä!?! Eihän tällaista ehdotusta voi tyrmätäkään, joten ei auttanut kuin jäädä itsekin ylitöihin......
Maalauskammion edessä on osia ruuhkaksi asti....

Maalaus alkaa.... valmistelut käynnissä...
Iltavuorossa...
Laatikko lähes tyhjänä...
Iltavuoro taisi olla Sampon idea. Hienoa näin opettajana huomata myöskin asuntolassa asuvien asenne, kaikki halusivat jäädä tekemään luokkansa eteen vähän ylitöitä. Aina jäi myös iltatöihin, vaikka ei asuntolassa asukaan. Myös kolmosluokan Jiri päätti jäädä ylitöihin... Itse en ohjannut tai puuttunut toimintaan oikeastaan koko torstai-päivänä, lähinnä tarkkailin luokan toimintaa.(opetin tietenkin normaalisti, sillä hallissa tapahtui paljon muutakin kuin junanosien pinnoitus...)
Iltavuoro ja viimeiset junanosat.... Kuvassa Janne, Jouni, Jiri, Sampo, Aina ja Miikka. 
Perjantaina...
 ....hallin siivous teorian jälkeen, aamun kahvitauolla Tanja toi leipomansa suklaakakut luokan iloksi. Kakkua jäi vähän opettajanhuoneeseenkin tarjottavaksi. Hyvin kakku teki kauppansa.
Kakku hupeni nopeasti....
Opettajana olen tietenkin ylpeä luokan toiminnasta. Kiltakoulut-hankkeen mahdollistama näkökulma opettamiseen saa aikaan tämänkaltaisia kokemuksia ja elämyksiä. Ensi viikolla sitten keskitymme erikoismaalaukseen, sen luokka on kyllä ansainnut!

2 kommenttia:

  1. Hienoa! Kyllä oli porukka kakkunsa ja perjantai-iltapäivän vapaansa ansainnut!

    VastaaPoista
  2. Esko, tämä oli todellakin yllättävä ja spontaani tapahtuma oppilaiden taholta! Olen täysin samaa mieltä kanssasi, tässähän voi nähdä myös pientä pelillisyyttä yritteliään näkökulman rinnalla....

    VastaaPoista