Lentokoneen nokkaan uusi pinnoite

Harvinainen tapaus omalla urallani, tulevan lentosimulaattorin keulan pinnoitus mahdollisimman lähelle alkuperäistä maalausta.

Tervakoskella asuva Pekka J. Kauppi on varmasti yksi harvoista, jotka ovat hankkineet oman DC-6:n nokan kotipihallensa ihan vaan harrastuksen ja kiinnostuneisuutensa ajamana. Pekka otti yhteyttä jo vuosia sitten, kun oli hankkimassa koneen nokkaa. Ajattelin, että taiteellisen sielun haave, toivottavasti toteutuu... Toteutuihan se, 2009 syksyllä Pekka kutsui katsomaan koneen nokkaa, joka oli tuotu kontissa USA:sta... Jo silloin hän tiedusteli mahdollista etuosan pintakäsittelyä, joka oli saanut pintaansa halkeamia Arizonan autiomaan kuivassa ja kuumassa auringossa.

Siinä se on, DC-6:n keula omakotitalon nurmikolla....

Ohjaamo oli kärsinyt kovin autiomaan paahteessa, myös osa mittareista oli päätynyt koneista osia hamstraavien käsiin....

Punainen tupa ja perunam... siis DC-6... Aika yllätyksellinen näky pikkukylässä....

Melkein kuusi vuotta ehti vierähtää, ennen kuin maalaus saatiin järjestymään, tästä suurikiitokset myös maalit sponsoroineelle SP-Automaalit Oy:lle. Kävin itse tarkastamassa tilanteen kesällä 2015, ja huomasin, että keulassa oleva kuiturakenne on halkeillut lisää lämmönvaihteluista. Sovimme Pekan kanssa, että maalaan keulan paikan päällä, sillä siirtäminen olisi ollut kovin työlästä ja hintavaa.

Kone oli saanut teltan ympärilleen, ruohonleikkuri toimikoon vertailuesineenä, jotta kokoluokka selviää...

Keulan pinnoite oli todella kärsinyt, kuvassa suojamaalina yksikomponenttinen spraymaali(harmaa) Hioin auki muutaman kohdan selvittääkseni rakenteen vauriot.

Ennen maalausta tein pesuohenteella(tinnerillä) liuotintestin, jotta selviäisi, onko keulan värikerroksissa sellaisia pinnotteita, jotka liukenevat ohenteeseen.

Vaaramerkinnät on hyvä tuntea ja ottaa tosissaan.. Suojahanskat, suojalasit, haarit, hengityssuojain ja turvakengät kuuluivat varustukseen jo tässä vaiheessa.

Ohennetta riepuun ja muutaman minuutin liuottamisen jälkeen selvisi, että kaikki kerrrostumat ovat liuotteen kestäviä.(paitsi viimeinen, harmaa alkydipohjainen spraymaali)

Hioin varovasti pinnoitteita keulasta kerros kerrallaan, P180 karkeudella. 

Keulan yläosan halkeamat tulevat hyvin esiin hioessa. Keulasta löytyi myös sellaisia värejä, joita ei ollut aikaisemmin tiedetty ko. koneyksilössä olleen, jotan onnistuimme vähän dokumentoimaan myös koneen historiaa.(sininen raita)

Ensimmäisen hiontapäivän tulos, kuuden tunnin hionnan jälkeen toinen puoli nokkakartioista oli pinnoitteella/happomaalilla, jonka päälle jo voi ruiskuttaa pohjamaaliksi valitsemamme epoksimaalin.

Pyysin avuksi Pintakillan uudet aikuisopiskelijat, jotka kävivät hiomassa toisen kyljen sekä kittaamassa vauriot yhden koulupäivän aikana. Tässä linkki Villen blogiin, joka käsittelee heidän osuuttaan.

Hiontatiimi koneen nokan edessä... Menin lyömään vetoa pullakahveista, että he eivät hio nokan toista kylkeä samaan aikaan kuin itse hioin toisen kyljen.... Tarjosin pullakahvit heti seuraavana päivänä. :-)

Ennen maalausta suunnittelin tekemiset tarkkaan, sillä pintakäsittely on haastavaa ulkoilmassa. Kuiva mutta ei liian kuuma ilma on tärkeä työn onnistumisen kannalta. Toinen mietittävä asia oli tuulisuus, silllä syksy alkaa jo olemaan käsillä, joten suhteellisen tyyntä ja sopivan lämpöistä ilmaa joutui odottelemaan. Vihdoin lauantaina 12. päivä keli näytti heti aamusta oikeanlaiselta. Lähdin vähän ennen puolta päivää Tervakoskelle, jossa totesin Pintakilta-tiimin tehneen hyvää työtä, hiottu keulaosa oli suojattu muovilla ja täysin kuiva. Kittaukset oli suoritettu hyvin, hioin kittikohdat loppuun P240 karkeudella jonka jälkeen puhdistin pinnan paineilmalla ja ohenteella pyyhkien. Suojasin koneen 3M:n suojausmuovia hyödyntäen, joka muuten on erittäin hyvä materiaali epämuotoisen kappaleen suojaamisesssa.

Opiskelijat olivat kitanneet yläosan kauttaaltaan, joten hioin kitin siten pois, että kittiä jäi vain halkeamiin.

Lähikuva kitatuista halkeamista.

Vanha kunnon keikkakompurani heräsi monivuotisesta horroksestaan ensi yrittämällä... Otin varmuuden vuoksi kunnon veden/öljynerottajan mukaan sekä toimivan painemittarin säätimineen & paineilmaletkut maalaamostani...

Pinta on hyvä puhdistaa paineilmalla tai imuroimalla ennen ohenteella pyyhkimistä.

Ensimmäiset kaksi kerrosta ovat epoksimaalia, kompressorin koosta johtuen jouduin muuttamaan ohenteen ja valmiin pinnoitusseoksen suhdetta sekä miettimään, millä paineella ko. tehtävä saadaan suoritettua mahdollisiman tehokkaasti. Oman haasteensa pinnoitukseen toi kuuma auringonpaiste, joka vaikutti kohteen yläosaan.

Ensimmäinen kerros polyuretaanimaalia, hieno metallihohtopinta pilveili heiman ensimmäisen ruiskutuskerran jälkeen.

Valmis pinta juuri ruiskuttamisen jälkeen.

Kokonaisuutena keulan pinnoite onnistui olosuhteisiin nähden hyvin. Pari hyönteistä käytti juuri ruiskutettua pinnoitetta kiitoratanaan.... Ulkomaalaus ruiskulla on aina haastavaa ja yllättävää, mukava pieni maalausurakka tämä oli tehdä, jotakin uutta oppi varmasti jokainen...

Pontiacin pohjatöitä...

Ihan ensimmäiseksi kävin hakemassa autoon oikean sävyistä maalia. Firebird on maalattu tietojeni mukaan ainakin pari kolme kertaa, joten sävystä ei enää ollut täyttä selvyyttä.
Maalasin auton itse muistaakseni 1994 ensimmäisen kerran uudestaan, silloin Ferrarin punaiseksi. Alkuperäinen jenkkiväri oli viiden käyttövuoden jälkeen yllättävän huonossa kunnossa, ei tainnut kestää Suomen suolatalvia, sillä autossa oli ruostepilkkuja koko kyljen mitalta. Seuraavaksi auto maalattiin joskus 2004? jonkun muun toimesta. 2008 maalauksen muistan minäkin tarkasti, koska raidat maalattiin koululla oppilastyönä.

Taisi olla Johan Vehmas, joka raidat maalasi. Tässä menossa raitojen teippaus 2008 koululla.

Mutta itse sävyyn, auton sävy oli vaihtunut takaisin GM:n sävyyn. Mittasin sävyn ns. värimittarilla SP-Automaalit Oy:ssä Hyvinkäällä. Kun sävy oli saatu selville, siirsin auton maalaustilaani, johon se juuri ja juuri mahtui.

 Maalaustilani on mitoitettu lähinnä moottoripyörien ja yksittäisten esineiden maalaamiseen.

Ennen pohjustuksen aloittamista pesin keulan pari kertaa rasvanpoistoaineella

Konepeitto ja puskurin keskiosa rajattiin leveällä maalarinteipillä ennen hiontatöitä. Tämän jälkeen otin raidoista mallin maalarinteippiin.

Raidan paikan määritys menossa. Maalarinteipissä näkyy  raitojen reunojen paikat, joiden avulla raidasta saadaan puskuriin samanlevyiset ja kaltaiset.

Hioin keulan ensin P400 kuivahiontana koneella...

Lopuksi hioin keulan vielä vesihiontana P800 karkeudella. 

Itse suosin vesihiontaa lähes aina erikoismaalausten alle, mutta tästä on eriäviäkin mielipiteitä. Vesihionnan jälkeen poistin vielä suojateipit ja jätin auton kuivumaan yön ajaksi.

Varsinaisen erikoismaalauksen esikuvana käytän auton omaa, alkuperäistä firebird-logoa.

Lähes kaikissa muissa firebird-logoissa linnun pää on kääntyneenä eri suuntaan kuin tässä...

Työ jatkuu viikonlopun aikana erikoismaalauksen parissa....

Moottoripyörän maalausta, pohjatöiden viimeistelyä

Osat ovat hiomavärissään pinta hiottuna auki ohenteen haihtumista varten. Päätin edetä hionnassa ensin kuivahiontana jonka lopuksi vielä vesihionta ennen varsinaisen pohjasävytyksen tekemistä.
Ennen varsinaisen pinnan viimeistelyhionnan tekemistä maalasin lokasuojien sisäpinnat ensin epoksipohjamaalilla, jonka kuivuttua lisäsin vielä sisäpintoihin kiveniskumassan. Näin toimien vältytään ikävän näköisiltä kiveniskuilta jotka vaikuttavat myös osien ulkopintaan pahimmassa tapauksessa. Myös takalokasuojan osalta korroosiosuoja paranee merkittävästi.

Takalokasuojan sisäpinnassa näkyy hitsattujen reikien suojaksi aseteltu paikkalevy. Levyn ympärille oli sivelty suojakerros ilmeisesti alustamassaa , jonka annoin jäädä pintaan.

Muoviseen etulokasuojan alapintaan lisättiin muovitartunta rievulla sivellen ennen epoksimaalin ruiskutusta.

Etulokasuojan sisäpinta muovitartunnalla siveltynä. Muovitartunnan tulee kuivua noin 30 minuuttia ennen epoksipohjustuksen ruiskuttamista.

Takalokasuoja epoksimaalin ruiskuttamisen jälkeen. Annoin kappaleiden kuivua yön yli ennen seuraavan pinnoitteen ruiskuttamista.

Viimeiseksi ruiskutettiin lokasuojien alapinnalle kiveniskumassaa reilu kerros.

Koska hiontavaiheet ovat melkoisen pölyäviä, en valokuvannut hionnan välivaiheita kovin tarkasti. Hioin ensin ns. appelsiinipinnan eli ruiskutuksessa esiintyvän poimumaisen pinnan tasaiseksi kumilastaa ja P360 hiomapaperia käyttäen. Kun pinta oli saatu kauttaaltaan tasoitettua, jatkoin hiomista P400 karkeudella ilman hiomatukea poistaen edellisen hionnan hiomanaarmut. Siirtyessäni vesihiontaan käytin P600 ja viimeistelyyn P800 karkeuksia.

Kun viimeinenkin hiontatyövaihe on suoritettu, tulee osat vesihionnan jälkeen ensin pestä puhtaalla vedellä. Kun osat ovat kuivuneet, on pölynpoiston vuoro tahmaliinalla.

Bensan täyttöaukko on ollut hyvin teipattuna koko pohjusteoperaation ajan. Vaihdoin suojaukset joka maalikerroksen ruiskutuksen yhteydessä.

Suojateipin poistamisen jälkeen hioin polttoaineen kanssa kosketuksiin joutuvat pinnat täysin puhtaaksi maalista.

Ennen osien sävytystä tarkastan pinnat vielä rasvanpoiston yhteydessä, eli  peilaan valmiita pintoja valoa vasten mahdollisten pohjustetöissä tapahtuneiden virheiden löytämiseksi. Vaikka olisi maalannut satoja kohteita, aina kannattaa tarkastaa lopputulos ennen varsinaisen sävyn ruiskuttamista.

Osat ripustettuna ja valmiiksi pohjattuina sävytystä varten.

Vihdoin voin sanoa että pohjustetyöt ovat takanapäin, varsinainen erikoismaalaus voi alkaa. Varsinkin ammatin alkuvaiheessa ei välttämättä osaa ihan joka työvaihetta ennakoida, vaan saattaa tulla yllätyksiä aikataulujen ja tarvikkeiden suhteen.

Hiomaväriä pintaan

Moottoripyörän pohjustustyöt jatkuivat epoksivärin hionnalla ja hiomavärin ruiskuttamisella pintaan.
Päätin tehdä blogini esimerkiksi nuoremmille maalareille, joten selvitän jokaisen työvaiheen kohtuullisen tarkasti. Selvitän tässä työvaiheita, joista osa vanhemmista maalareista on jo luopunut kokemuksen karttumisen kautta, mutta jotka ovat tärkeitä tietää ammatin alkuvaiheissa.

Ruiskutin epoksipinnoiteen päälle happopohjamaalia spray-pullosta "pilkuttamalla".

Epoksin pinnalle ruiskutetut pilkutukset toimivat samalla tarkastusvärinä hionnan yhteydessä. Edistyneemmät pohjatyöntekijät jättävät tämän vaiheen tekemättä. Itse koen tämän kohtuullisen helpoksi tavaksi havaita kittausvirheet heti ilman sen suurempaa etsimistä.

Kuvassa pilkullisena näkyy matalammat kohdat, eli näihin voisi vielä laittaa kittiä.  Käytin hiontatukena kumilastaa, ja paperin karkeus oli P320. Huomaa kuvassa lähes keskellä oleva tummempi kuultava kohta. Epoksipinnoite on hiotunut lähes puhki siltä kohdalta.

Kuvassa koko tankki hiottuna tuen kanssa. Tätä kuvaa ei ole vaalennettu kuten ylempiä kuvia, joten tässä on oikea harmaansävy tankissa.

Epoksipinnoitteen tarkoituksena on siis toimia korroosioneristäjänä sekä vaaleampana "tarkastusvärinä" enennen hiomavärin ruiskuttamista. Kun musta pilkutus on hiottu kokonaan pois, voidaan osat valmistella varsinaista hiomavärin ruiskutusta varten.

Hiomaväristä
Valitsin hiomaväriksi Spies Heckerin täyttävän hiomavärin, VHS-kovettajalla. Luin ruiskutusohjeet käyttöteknisistä tiedotteista ja ruiskutin kaksi märkää kerrosta n. 15 minuutin haihdutusajalla.(tallitiloissa pitää osata katsoa pinnan mattausasteesta missä vaiheessa voi seuraavan kerroksen ruiskuttaa.)

Kuvassa tankki ripustettuna ja jo hiomaväri pinnassa. Itse ripustelen osat aina näissä ns.tallitiloissa katosta roikkumaan käytettävän tilan keskelle, jolloin roskien laskeutuminen pintaan vähenee.

Kuvassa hiomaväri hiottuna "auki".

Jos aikataulut antavat periksi, niin kannattaa varmuuden vuoksi hioa pinta auki, eli hiomavärin ruiskuttamisen ja kuivumisen jälkeen hioa pinnasta uloin kerros auki ja jättää osat päiväksi pariksi huonelämpötilaan. Varsinkin autotallitiloissa tehdyissä maalauksissa tämä tyyli kannattaa, sillä aukihiotusta pinnnasta mahdolliset maalauksen sisälle jääneet ohenteet haihtuvat helpommin. Käytin tähän hiontaan P400 kuivahiontapaperia. Huomaa että ns. appelsiinipinta on tässä vaiheessa jätetty hiomatta tasaiseksi, sillä hiomavärin ilmakuivatuksessa kannattaa odottaa se muutama päivä ennen varsinaista pinnan suoristushiontaa.

Moottoripyörän maalausta ja seminaariristeilyä

Kuten otsikostakin voi päätellä, olen ollut taas kovin paljon pois työmaaltani, siis koulusta. Osallistuin yhtenä puhujana Opetushallituksen järjestämään Myötätuulessa-seminaariin viime viikolla.
Heti ensimmäisten esitelmien aikana sain kuulla sanan Pintakilta muilta esitelmänpitäjiltä pariinkiin otteeseen. Olin melkoisen hämmästynyt ja hämmentynyt saamastamme huomiosta sekä tunnettavuudesta opetuksen kehittäjien keskuudessa.

Sanna Brauer, Nappiparisto-kooridnaatiohankkeesta näytti kuvan Pintakilta-huppareissa poseeraavista oppilaistamme(Marikakin meni vielä oppilaasta)

Laivalla kun oltiin niin oli pelkoa että joutuu syömään kalaa... Onneksi ilmoitin etukäteen että en halua kalaa....

Tätä voisi sanoa palveluksi!!

Varsinaisen esitelmän pitäminen oli toisena seminaaripäivänä heti Pirkon Petri Jämingin jälkeen. Petrin kanssa käytyjen keskustelujen pohjaltahan koko Kiltakoulut-idea lähti liikkeelle.

Klikkaa kuvaa ylläolevaa jos haluat tarkastella mitä tulikaan puhuttua laivalla...

Laivaseminaarin paras tuotos oli kuitenkin tietoisuus siitä että olemme onnistuneet tekemään opetuksessamme jotakin oikein, sillä tulevaisuudessa muutkin koulut siirtynevät saman kaltaiseen opetukseen pikkuhiljaa. Tämä ei olisi missään tapauksessa onnistunut ilman opiskelijoidemme mahtavaa tukea ja osallistumista. Ainoa suuri huolenaiheeni on pitkät poissaoloni opetuksesta, jotka ovat vaatineet muilta opettajilta venymistä sekä ymmärtämystä koko Kiltakoulut-projektille. Tämän opetustyylin kehittäminen on ollut tiimityötä parhaimmillaan meiltä kaikilta Pintakilta-opettajilta vaikka ehkä itse olen antanutkin "kasvot" projektille. Kiitokset mahtavalle tiimille jaksamisesta!

Moottoripyörän maalausta.....

Havahduin äskettäin talvihorroksestani, sillä jossakin aivojeni unohtuneessa lokerossa muistin luvanneeni pyörän asiakkaalle samaan aikaan kun lumi lähtee maasta... Viime perjantaina auringon hyväillessä hankia siten että ne kutistuivat uhkaavasti muistin äkkiä tämän aikataulutuksen....

Tuumasta toimeen, pyörän osat työn alle...

Pyysin osat purkamatta, jolloin kuvioiden sommittelu on helpompaa....

Purkaessa kannattaa laittaa purettuihin osiin niiden ruuvit kiinni tai vähintäänkin kerätä saman osan irtokappaleet samaan laatikkoon...

Kun kaikki irrotettavat osat on poistettu, maalattavat pinnat sekä lokasuojien alapinnat pestään huolellisesti rasvanpoistoaineella.

Tankin sisäpuolelta poistettin äänenvaimennusmatto ehjänä, osa liimoista jäi tankkiin kiinni. Käytin apuna liiman poistossa punaista hiomahuopaa ja liuotinpohjaista ohennetta.

Pesun jälkeen mekaaninen esikäsittely, eli tässä tapauksessa hionta puhtaalle pellille. Kaikki metalliosien näkyvät osuudet hiottiin täysin puhtaalle metallille.

Itselläni on ollut tapana ottaa aina moottoripyörien osat puhtaaksi aikaisemmista maalikerroksista vaikka pyörää ei olisikaan uudelleen maalailtu. Näin toimien tulee samalla tarkastettua kaikki juotokset ja saumat, ettei niissä ole vuotoja tai halkeamia. Peltipuhtaalta pinnalta on myös parempi lähteä rakentamaan uutta pinnoitusta, kun tietää varmasti mitä materiaaleja alla olevat maalikerrokset sisältävät. Tässäkin tapauksessa tankin raita oli teipattu ja lakka vedetty teipin päälle, joten jo pelkästään tämä olisi voinut aiheuttaa jatkossa ongelmia pintakäsittelyn suhteen.

Kuvassa maalin poistohiontaan tarvittavat työkalut. Tämä taso riittää jo maalinpoistoksi, tankin sisäpuoli hiottiin vain mataksi.

Tässä kuvassa kiteytyy pellille hionnan tärkeys; Hitsaussaumassa oli pieniä  huokosia, jotka olisivat jääneet huomaamatta ilman maalin poistohiontaa.