Sosiaalinen media, vallankäytön välinekö?

7.7.2012
Ajattelin liittyä erääseen perustettavaan yhdistykseen joka ajoi koulun kannalta hyvää asiaa. Ryhmä oli saanut jonkin verran julkisuutta ja itsekin pyysin saada liittyä ryhmään ammatillisen kiinnostuksen vuoksi. Ajattelin lisäksi saavani ryhmän kautta uusia kontakteja Kiltakoulut-idean kehittämiseen.
Ryhmän tarkoituksena oli siis ajaa tietyn asian kehittämistä koulumaailmassa. Viikon aikana ryhmään oli saatu noin 150 jäsentä, joista monet tuntuivat olevan mukana todella suurella sydämellä ja panoksella. Yllätys olikin suuri kun kehittämisen sijaan ryhmän perustaja ilmoitti että käykäähän liittymässä foorumille, yhdistyksen hallitus on jo valittu... Maksakaa myös jäsenmaksu tilille, jonka numero olikin kätevästi linkissä suoraan..... Käväisin linkin sivustolla, mutta en löytänyt yhdistyksen sääntöjä, joihin varmaan kannattaisi tutustua ennen jäseneksi liittymistä. Kymppi on kyllä nykypäivänä pieni raha, mutta jotenkin alkoi arveluttamaan tämän toiminnan eettisyys.

Monesti asiat nähdään värittyneenä oman mielipiteen kautta...

Päätin ottaa härkää sarvista, ja pyysin vähän lisäselvitystä suljetussa Facebook-ryhmässä maksuvaatimukselle linkittäen samalla asiaa koskevan lakipykälän luettavaksi. Nyt nämä suurella sydämellä mukana olevat alkoivat kommentoimaan kympin rahallisen arvon olevan niin pieni, että hyvän asian puolesta tämä pitäisi maksaa mukisematta, olihan vieläpä jonkun jäsenen alaikäinen lapsikin antanut omistaan puolet että vanhempi voi sen maksaa heti. Ryhmän perustaja kertoi olleensa niin kiireinen että ei ole ehtinyt kaikkea kertoa ryhmässä, mutta yhdistys on haettu jo rekisteriin ja yhdistyrekisteristä odotetaan vastausta. Kotisivutkin saadaan varmaan viikon sisään pelittämään. Kävin katsomassa yhdistyksen sivut, lopputulemana Puheenjohtajalla ja sihteerillä sama sukunimi.

Parin päivän päästä sivuille ilmaantui perustamispaperit ja varainhankintaa lisää. Kun tarkastin hallituksen koostumista huomasin että koko hallitus koostuu kahdesta avioparista.(sukunimien vertailun mukaan)

27.9.2013
Ylläoleva teksti on kirjoitettu yli vuosi sitten. En halunnut julkaista sitä silloin, koska koko juttu aiheutti melkoista kohinaa sosiaalisessa mediassa. Halusin pohtia oman kokemukseni kautta asiassa olevaa ristiriitaa. Sosiaalisen median avulla onnistuttiin masinoimaan hyvän asian varjolla mahtava joukkovoima, joka sai osan seuraajistaan lähes ääriuskonnolisen hurmostilan kaltaiseen joukkopsykoosiin; Kaikenlainen tosiasioiden tai poikkeavien mielipiteiden esittäminen ryhmässä tai ryhmän tavoitteista oli kiellettyä.

Ilmaisia lounaita ei ole, ja jotkin niistä näyttävät liian hyviltä ollakseen totta....

Kuvio näytti jonkin verran kehitystyötä työelämässä tehneen silmin hauraalta, sillä ilman kriittistä näkökulmaa mikään kehitystehtävä ei voi toimia. Suurin yllätys oli ryhmän jäsenten kiihkoisa ryhmän agendan ja johtohenkilöiden puolustaminen; Jos kritisoit, et kuulu joukkoon, olet siis ulkopuolinen ja paha. Netissä näppiksen takaa tämä asenne tuntui vielä vahvistuvan, joten hyvä asia, jonka ympärille yhteisöä oltiin perustamassa muuttuikin yhtäkkiä ahdistavaksi ja negatiiviseksi.

Mietin vain, että miten näiden "fundamentalistisesti" ryhmän agendaan uskovien kävi, kun taustatarina paljastuikin keksityksi ja varmasti elämässään jo aikaisemmassa vaiheessa pettyneet, tavallaan uuden hienon ja palvottavan asian löytäneet havaitsivatkin tulleensa ainakin osin huijatuiksi?

Jälkiviisaus tietenkin on helpoin viisauden laji, mutta pakko myöntää, että harkitsin vakavasti osioiden ottamista yhdistyksen aineistosta oman opetukseni tueksi. Uskoin myös itse aluksi taustatarinaan ja pidin yhdistyksen agendaa tarpeellisena ja hyvänä. Harmitti eniten, kun koko asian perusta paljastui keksityksi. Hyvän asian puolesta tehty mittava markkinointityö somessa ja vähän muussakin mediassa kaatui nopeasti negatiiviseksi julkisuudeksi.

Toisaalta hyvää tarinassa on se, että sain oman kokemuksen kautta toimiini mediakriittisyyttä, rajasin mitä sosiaalisessa mediassa kannattaa itsestään kertoa(ja opetan saman myös opiskelijoilleni). Taustatietojen ja lähteiden tarkastelun kriittisyys kasvoi kohdallani paljon. Suurin osa oppimateriaaleistani ja opetuksen suunnitelmistani on Pintakilta-wikissä, joten asiassa on paljon hyvääkin some-opettajuuden kehittämisen näkökulmasta.

Opiskelijat pääsivät yllättämään....

Ensimmäisen vuosikurssin opiskelijat ehdottivat viime viikolla pientä urakkaa.. Työtehtäväksi oli ns. junanosia, eli alihankkijan toimittamia metallimaalauksessa tarvittavia metallikappaleita noin viikon tarpeiksi vielä keskiviikkona.

Vähän tärähtänyt kuva urakasta, laatikossa on metallijousia junan alustasta sekä muita osia...

Pari opiskelijaa tuli neuvottelemaan kanssani ko. työstä keskiviikkona; He olivat puhuneet luokan kesken, että tekisivät torstai-iltaan mennessä urakalla koko ensi viikonkin tehtävät.... Tanja lupasi leipoa kakun palkinnoksi luokalle ja tuoda vieläpä kahvitkin, jos saisi lainata opettajanhuoneen kahvinkeitintä... Pidin ideaa hyvänä, varskinkin kun se tuli opiskelijoilta... Soittelin koulun ruokalaan ja kyselin josko voisimme "talkookahvit" järjestää oppilaille... Terhi Koivisto lupasikin hoitaa kahvit ja astiat perjantaille, jos urakka on tehty. Sovimme siis opiskelijoiden kanssa, että jos kaikki jakson tehtävät ovat valmiit perjantaihin mennessä niin aamupäivän kahvit ovatkin sitten kakkukahvit, jonka jälkeen alkaa erikoismaalausten harjoittelu.

Koko porukka työn touhussa...

Tuumasta toimeen....
Kun olimme saaneet asian sovittua, oli oma vuoroni hämmästyä.... Toiminta alkoi luokan kesken välittömästi heti teoriatunnin jälkeen kun asiasta tiedotettiin koko luokalle. Annoin vielä lisäporkkanan, jos osat todella on torstaina valmiit(olin vähän skeptinen) niin bonuksena perjantai-iltapäivän tunnit ovat etäopiskelua, eli ruokailusta saa lähteä kotiin.

Valmiita osia alkoi ilmestymään pikatahtia...

Yhteistyötä...

Juuson tyylinäyte...

Osia sinkoon...

Torstaina puolen päivän aikaan alkoi näyttämään pahalta urakan valmistumisen suhteen....

Opiskelijat tulivat ilmoittamaan kapasiteettiongelmasta. "Laitekantamme on liian hidas, eikä maalaamot vedä riittävän nopeasti." Olin laittanut merkille aikaisemmin ryhmien välisen toiminnan, jossa he oma-aloitteisesti sopivat mikä työpari tai ryhmä tekee mitäkin työvaihetta. Luokka keksi ratkaisun logistiseen pulmaansa; Asuntolassa asuvat jäävät ylitöihin torstaina, jolloin pitkämatkalaisten päivä ei pitene liikaa ja asuntolassa asuville on illaksi tekemistä!?! Eihän tällaista ehdotusta voi tyrmätäkään, joten ei auttanut kuin jäädä itsekin ylitöihin......

Maalauskammion edessä on osia ruuhkaksi asti....

Maalaus alkaa.... valmistelut käynnissä...

Iltavuorossa...

Laatikko lähes tyhjänä...

Iltavuoro taisi olla Sampon idea. Hienoa näin opettajana huomata myöskin asuntolassa asuvien asenne, kaikki halusivat jäädä tekemään luokkansa eteen vähän ylitöitä. Aina jäi myös iltatöihin, vaikka ei asuntolassa asukaan. Myös kolmosluokan Jiri päätti jäädä ylitöihin... Itse en ohjannut tai puuttunut toimintaan oikeastaan koko torstai-päivänä, lähinnä tarkkailin luokan toimintaa.(opetin tietenkin normaalisti, sillä hallissa tapahtui paljon muutakin kuin junanosien pinnoitus...)

Iltavuoro ja viimeiset junanosat.... Kuvassa Janne, Jouni, Jiri, Sampo, Aina ja Miikka. 

Perjantaina...

 ....hallin siivous teorian jälkeen, aamun kahvitauolla Tanja toi leipomansa suklaakakut luokan iloksi. Kakkua jäi vähän opettajanhuoneeseenkin tarjottavaksi. Hyvin kakku teki kauppansa.

Kakku hupeni nopeasti....

Opettajana olen tietenkin ylpeä luokan toiminnasta. Kiltakoulut-hankkeen mahdollistama näkökulma opettamiseen saa aikaan tämänkaltaisia kokemuksia ja elämyksiä. Ensi viikolla sitten keskitymme erikoismaalaukseen, sen luokka on kyllä ansainnut!

Kiltakoulut-hanke starttaa sekä pohdintaa opettajuudesta

Kiltakoulut-hanke aloittaa toden teolla ensi syksynä.
Hankerahoitushakemus meni läpi, joten Pintakilta-toiminnasta versonnut suurempi hanke toteutuu. Tuntuu todella hienolta, että pienestä lähtenyt idea on vuodessa kasvanut näin mittaviin suhteisiin.

Pitää muistaa kuitenkin pääasia koko toiminnassa, motivoituneet oppilaamme. Ilman nyt valmistuvan oppilasryhmän tukea tämä hanke ei olisi saanut koskaan tuulta purjeisiinsa. Monesti kuulee opettajan suusta, että juuri ne huonoimmat yksilöt koko pohjoiselta pallonpuoliskolta ovat eksyneet juuri hänen ryhmäänsä. Myös kommenttia "Helppohan se teidän on opettaa, kun teillä on niin hyvät oppilaat" kuulee todella usein.

Ensi syksyn tutor-oppilaat kuvassa, muutama puuttuu. Kuvasta henkii valkoisten haalareiden saajien ammatillinen ylpeys.

Tosiasia on, että nämä meidän nuoret oppilaamme eivät ole mitenkään ihmeellisesti valikoituneet, vaan edustavat yleensä läpileikkausta omasta ikäluokassaan, niin positiivisessa mielessä kuin negatiivisessakin. Miten näistä nuorista sitten saadaan motivoitunut, kohtuullisen kurinalaisesti toimiva luokka muodostettua?

Ammattiylpeys on yksi koko toiminnan onnistumisen kulmakiviä. Opettajan tulee olla sen verran alastaan innostunut, että hän osaa olla ylpeä omasta ammattitaidostaan. Kun opettajalla on selkeä osaaminen opettamastaan alasta, hänen on kohtuullisen helppoa saada alasta kiinnostuneet nuoret mukaansa toimintaan. Oikeanlaisen, mutta riittävän ammattiylpeyden voi luoda vain toimimalla itse työsalin puolella jatkuvasti esimerkkinä ja kannustaen. Siinä vaiheessa kun opettajan omat haalarit alkavat tomuttua kuukausikaupalla kaapin pohjalla, on erittäin suuri vaara menettää oppilaiden ammatillinen arvostus.

Opettajan tulee pukea haalarit ylleen riittävän usein ja myös tarttua toimeen.

Esikuva 
Varsinkin alkavia luokkia opettaessa on osattava näyttää itse esimerkkiä ammatin harjoittajasta. Jos opettaja viihtyy liikaa työsalin ulkopuolella alkuviikkoina, voi olla erittäin vaikeaa saada myöhemminkään otetta ryhmästään. Meillä käytössä oleva vertaisoppimismenetelmä luo esikuvia myös vanhemmista opiskelijoista. Tutorina toimivat oppilaat näyttävät omalla toiminnallaan tekemisen mallia nuoremmille.

Marika ohjaa Tonia lakkaustilanteessa toimien samalla ammatillisena esikuvana.

Opettaja vai ihminen?
Tärkein viimeiseksi; Opettajan pitää olla vanhempi ammatin osaaja, oppilaitaan kokeneempi ihminen työssään. Liian usein näkee opettajia, joiden opettajuus on noussut heidän ammatti-identiteetin yläpuolelle. Tämä tarkoittaa useimmiten myös opettajan oman näkemyksen muuttumista, eli opettajuus onkin hänen arvoasteikollaan korkeammalla kuin ammatti jota hän opettaa. Tässä vaiheessa nuoret joiden monen toiveammatti on juuri se mitä he ovat lähteneet opiskelemaan, huomaavatkin opettajan arvostavan omaa opettajan identiteettiään enemmän kuin heidän toiveammattiaan. Tällöin opettaja ei enää profiloidukaan opettamansa ammatin osaajaksi vaan "vain" opettajaksi oppilaan näkökulmasta.

Tässä kuva josta henkii oikeanlainen ammatti-identiteetti. Tähän ei päästä jos opettaja arvostaa opettajuuttaan enemmän kuin omaa ammattialaansa....

Tämän ajatuksien virran on tarkoitus herättää opettajissa vähän itsetutkiskelua, sillä noiden kolmen edellisen kappaleen sisältö vastaa suppeasti kysymykseen "miksi meillä on niin hyviä oppilaita."

Pintakilta Tampere, blogien luontia ja muuta mukavaa...

Suuntasin keskiviikkoaamuna Tampereelle. Päivän tarkoituksena oli pitää pientä teoriapläjäystä Pintakilta-toiminnasta automaalari- ja korikorjaajaoppilaille. Päivän loppukevennyksenä suoritimme pienen erikoismaalausharjoituksen.
Aluksi loimme blogit kaikille paikalla olleille. Osalla oppilaista oli jo valmiina G-mail tili, joten blogien luominen kävi nopeasti ja mallikkaasti. Pääsimme varsinaiseen asiaan eli True Flames-maalausteoriaan sopivasti ennen ruokataukoa. Osa oppilaista olikin tutustunut valmiiksi teoria-aineistoon, joten pääsimme suunnittelemaan sablonien tekoa loppupäivästä.

Liekin tarkoitus on näyttää elävältä....

Maalasin liekkikuvioiden mallisuorituksen iltapäivällä. Oppilaat jaksoivat seurata työskentelyäni tarkkaavaisesti. Minulle jäi erittäin positiivinen kuva Pirkon oppilaiden opiskelumotivaatiosta ja asenteesta. Näiden kahden päivän tarkoituksena oli kertoa oppilaille erikoismaalaustekniikoiden opettamisen ohella Pintakilta-tyylisestä opetusmenetelmästä mestari-oppipoikamalleineen sekä vertaisoppimisestakin. Tampereella onkin valittu jo ykkösluokan mukana kulkevat tutor-oppilaat, jotka ovat myös saaneet valkoiset työasut asemansa merkiksi.

Erikoismaalari ja pintakäsittelijä Taru Kivinen toimi torstaina apuohjaajana sekä esikuvana kertoen samalla omia kokemuksiaan Pintakilta-koulussa opiskelusta.

Torstaina saimme Taru Kivisen kertomaan oppilaille omia kokemuksiaan Taitaja-kilpailuista sekä opiskelusta pintakäsittelijänä. Taru valmistui pintakäsittelijäksi Koulutuskeskus Tavastiasta 2009, jonka jälkeen hän on toiminut automaalarina mm. Vainion automaalaamossa Hämeenlinnan Iittalassa. Tarulla on myös ikäisekseen mittava kokemus kynäruiskumaalauksesta, sillä hän on ehtinyt maalata kynäruiskulla jo 6 vuoden ajan. Tarulta voi tiedustella erikoismaalauksia ja tatuointeja, hän tekee molempia päätyönsä ohella.

Pirkon tutorit aloittivat rohkeasti liekkien maalaamisen...

Opettaja Hannu Waltzer oppiladen kanssa valmistelemassa sekoituspöytää päivän harjoituksia varten.

Kuvassa kynäruisku, kiinteä maalisäiliö on kannellinen.

Kuvassa marmori- ja puujäljitelmämallit.

Oppilaat alkoivat maalata liekkikuvioita innolla, jaoimme heidät kolmen henkilön ryhmiin, sillä käytettävissämme oli vain viisi kynäruiskua. Koska intoa ja halua maalata riitti paljon, päätin opettaa oppilaille marmori- ja puumukailukuvioden perusteita. Käytimme kaikkiin maalausharjoituksiin vesiohenteisia akryylimaaleja. Pian alkoi hallissa näkyä marmoroituja kännykänkuoria ja muuta pikkutavaraa.

Oppilaat omaksuivat ihailtavan nopeasti uusia maalaustekniikoita, ja opettajan näkökulmasta motivoituneille nuorille on todella mukava opettaa. Näistä ensimmäisistä yhteistyöpäivistä jäi erittäin positiivinen tunne, tästä on hyvä jatkaa eteenpäin. Kiitokset kaikille mukana olleille nuorille näistä kahdesta päivästä, myös blogeihin on tullut kiitettävästi uusia juttuja heti ensimmäisten päivien aikana.

Keikkailemassa

Keikkailukiltalaiset Salosta pyysivät esittelemään Pintakiltatoimintaa Opetreffeille Saloon.
Salo on paikkana mielenkiintoinen; Sen sijainti näytti kartalla olevan kovinkin lähellä, mutta sitten kun navigaattoriin täräytti osoitteen, huomasinkin löytäväni itseni wanhalta Hämeen härkätieltä, joka on ollut keskiajalla Suomen valtaväyliä. Tien koko ei ole varmaankaan sen koommin paljoa leventynyt, sillä vähän meinasi hirvittää tien kapeus ja mutkaisuus keskiviikkoaamun sumussa.(Tosin en osaa käyttää navigaattoriani varmaankaan täysin oikein, sillä käännyin ainakin kerran liian aikaisin, joten myöhästyin vartin verran heti alkuunsa....)

Navigaattori kyllä teki työnsä, kuskilla oli vaikeuksia... Kuvassa kaffemuki, joka vuotaessaan pesi kädestäni dieselit tankkauksen jälkeen.... Kuvan tärinästä voi päätellä tien tasaisuuden(tai kuskin taidon kuvata ajon aikana...)

Kun vihdoin löysin perille, kiitos kuitenkin navigaattorille tästä, Johanna Rintanen olikin jo vastassa. Kävimme ensin tutustumassa Salon oppilaitoksen henkilökunnan ravintolaan, jossa palvelu pelasi kuin paremmassa ravintolassa ikään. Nopealla tahdilla siirryimme varsinaiselle luentopaikalle, jossa tapasin ensimmäisenä kaksi opiskelijaa jotka oman NY-yrityksensä  BuBamman kera alkoivat innolla suunnittelemaan Pintakillalle uutta logoa sekä toimittanevat uudet Pintakilta-hupparit brodeerauksineen. Oppilaiden asiakaspalvelu oli huippuluokkaa ja ensimmäinen logoehdotus olikin valmis jo tunnin päästä tilauksesta.

Itse asiaan eli esitelmään... 
Tapojeni mukaisesti lähes myöhästyin oman esitykseni alusta, mutta Johanna ohjasti minut nopeasti oikealle paikalle tilan eteen avittaen hienosti esitystä selaten nettiä puolestani esityksen tahtiin. Olin hieman ennakkoluuloinen aluksi kuulijoiden motivaatioon, sillä olenhan itsekin istunut monet kerrat kuuntelemassa opekoulutuksen erilaisia esiintyjiä...

Pintakilta tuntui kyllä kiinnostavan yllättävänkin paljon kuulijoita. Myös pienimuotoista keskustelua aiheesta käytiin, puolesta ja vastaan. Olin etukäteen kirjannut ehkä vähän provosoivankin listan ominaisuuksista mitä opettajalla tulee olla voidakseen toimia tehokkaasti sosiaalista mediaa ja kiltamaista opetustapaa käyttäen. Loppujen lopuksi päivät kuluivat yllättävän nopeasti, Salon seudun opettajat tuntuivat mukavilta ja aikaansaavilta.(Olin varautunut suurempiin väittelyihin asian tiimoilla, mutta yllätttävänkin yrittäjähenkisiä ihmisiä salolaiset olivat.)

Keikkailijat tunnistaa parhaiten tästä logosta maailmalla.

Hienointa näissä tilaisuuksissa on ollut tavata uusia ihmisiä ja sitä kautta luoda suhteita erilaisiin oppilaitoksiin ja opintolinjoihin. Salosta Kiltakoulu-toimintaan tarttui mukaan uusi kilta, Puukilta. Mieltä lämmitti myös tuomisiksi saatu erä Keikkailu-kirjoja. Keikkailukirja on mielestäni erittäin hyvä opettajan työkalu ohjastettaessa opiskelijoita yrittäjämäisen ja itsenäisen ajattelun pariin.

Aikuiskoulutusta

Viime viikko oli erittäin mukava ja opettavainen monellakin tapaa. Aikuiskoulutus alkoi osaltamme, Jan Toivosen ja Arto Niemelän kanssa otimme haasteen vastaan aikuiskoulutuksen muodossa.
 Toimin itse ensimmäistä kertaa aikuisryhmän kouluttajana ja täytyy myöntää että alkuun kyllä vähän jännitti vaikka näitä hommia on 7 vuotta nuorison kanssa tullut tehtyä. Uudet teollisen pintakäsittelijän ammattitutkintoa(Kurssille mahtuu vielä muutama mukaan.) suorittavat ovat kyllä pääosin vanhoja tuttuja, joten kurssitus alkoi rennoissa merkeissä. Mukana koulutusessa oli myös jo pidempään Tavastiassa opiskelleita aikuiskoulutuspuolen oppilaita, joten melkoinen vaihtelu oli ammattialoilla.

Tässä osa ryhmästä pohtii ryhmätehtäväänsä. Itse seison vähän kuin pomon elkein keskellä kuvaa... kuvaajana toimi Salla Lähderinne

Ryhmillä oli vähän toisistaan poikkeavat tehtävät, päivien teemana oli työturvallisuus. Kuva Salla Lähderinne

Merkittävä ero nuoriin oli elämänkokemuksen ja siitä saadun motivaation suuri määrä, joka näkyi opiskelusuorituksen parantumisena. Ihmettelin ihan ääneenkin ryhmän nopeata etenemistä, sillä teoriatunnit meinasivat loppua kesken. Ajattelin etukäteen että aikuisille blogien luominen voi olla se kynnyskysymys tai vaikeakin paikka, mutta blogit syntyivät mallikkaasti ja vauhdilla. Tarkoituksena suorittaa annetut etätehtävät blogeihin. Näin myös aikuisopiskelijoille muodostuu oma portfolio blogista pikkuhiljaa.

Pintakilta Tampere

En olisi vielä vuosi sitten osannut edes kuvitella miten paljon hyötyä sosiaalisen median ottamisesta mukaan opetuksen välineeksi voi olla.
Sain noin kuukausi sitten yhteydenoton Pirkosta, Tampereelta. Petri Jäminki ja Hannu Waltzer olivat kuulleet tavastamme hyödyntää sosiaalista mediaa opetuksessa ja olivat tulossa tutustumaan tapaamme toimia.

Uusi logo näyttää nyt tältä...

 Sovimme nopeasti tapaamisen, sillä halusimme itsekin tutustua Pirkon hankkeeseen jossa käytetään liikkuvaa kuvaa opetuksen apuna. Tapaaminen vahvisti meidän kaikkien näkemystä yhteistyön ja verkottumisen tarpeellisuudesta. Ensin luulin, että tämä oli nyt tässä, mukavan tuntuiset kollegat kävivät vieraisilla ja se siitä sitten.

Yllättäen tapasin Petrin uudestaan OPH:n tilaisuudessa. Istuimme päivän vierekkäin auditoriossa ja huomasimme että nyt pitää takoa kun rauta on kuumaa. Lopullinen sinetti yhteistyölle saatiin kun opetushallituksesta näytettiin vihreätä valoa Pintakilta-Tampereen osastolle. Asiat alkoivat järjestymään nopealla tahdilla, Hannu tuli sopimaan käytännön järjestelyistä sekä saamaan vähän alustavaa tietoa mihin on ryhtymässä. Mitä pidempään Hannun kanssa keskustelin, sitä hienommalta idealta tämä yhteistyö tuntui. Päivän päätteeksi löimme kättä päälle uuden Pintakillan perustamiseksi. Odotamme innolla yhteistyömme alkamista.

Opetushallituksessa kuunteluoppilaana

Sain kutsun ammatillisen koulutuksen oppimisympäristöjen kehittäjien tapaamiseen pari viikkoa sitten. Oli tarkoitus pitää esitelmäkin ja osallistua keskusteluun tämän jälkeen. 


 Olin ollut torstai-iltana jo yhdessä ko. tapahtumaan liittyvässä kokouksessa ravintola Loisteen kabinetissa ja tutustunut hankkeiden järjestäjien ydinporukkaan. Suurin yllätys oli porukan rentous, koulumaailman hieman jäykähköönkin ilmapiiriin tottuneelle sosiaalisen median toimijat erottuvat kyllä edukseen vaikka itse sanonkin. Eivät vaan ensin tunnistaneet minua, kun ovat tottuneet näkemään aina haalarit päällä...

Iltatilaisuudessa tarjoiltu jälkiruoka ansaitsee vähintäänkin kuvan tähän blogiin, annos oli erittäin maukas ja hyvän näköinen. Musta kastike on lakritsahyytelöä.... Joo, en malttanut olla maistamatta ennen kuvan ottamista.....

Lievästi jännittikin vähän kun aamusta starttasin Hiacen nokan kohti Helsinkiä. Yritin varata riittävästi aikaa matkaan, joten lähdin pari tuntia ennen tapahtuman alkua liikenteeseen. Kävin ostamassa aamukahvin Riihimäen Nesteeltä mukaan....

Mittarissa satakymmenen, todellinen vauhti autovanhuksella varmaankin satasen korvilla... Onneksi tämä puhelimen kamera on sen verran pieni ja helppo viritellä kuvan ottamista varten että vaaratilannetta ei syntynyt... Paitsi ehkä aamukahvin juomisesta satasen vauhdissa...

 Kun sain aamuruuhkassa seisomisen jälkeen auton vihdoin parkkihalliin ja tavarat kainaloon suuntasin Opetushallituksen tarunhohtoista rakennusta kohti. Olin varautunut normaaliin helsinkiläiseen meri-ilmastoon talvisella pilottitakilla, joka olikin sitten ilmeisen väärä valinta kun jo parin korttelin jälkeen hiki valui ohimoilta.. Saattoi tosin olla tuskan hikeäkin, sillä en ole aikaisemmin kävellyt tätä reittiä. Vihdoin sain näkyviin päämääräni.

Opetushallituksen rakennus kimaltelee syysauringon loisteessa.

Heti perille päästyäni löysin uusia "vanhoja tuttuja" ja päivä menikin mukavasti kuulumisia vaihdettaessa sekä hankkeiden kuvauksia katsellessa. Oma vuoroni esitellä Pintakiltaa tuli melko aikaisin, heti puolen päivän jälkeen. Pintakiltaa esiteltiin ohimennen jo aikaisemmin, Sanna Brauer nosti Pintakillan esille omassa puheenvuorossaan. Kun oma vuoroni sitten tuli, napsautin esitykseni pyörimään ja selvitin samalla miten olemme oppilaiden keralla sosiaalisen median käyttämiseen päätyneet.

Tässä itse kerrankin melkein asiallisena, kuvan otti Antti Voutilainen

 

Tästä linkistä voi katsoa mitä halusin kokousväelle kertoa...

Hauskana yksityiskohtana eräs esitelmöisijöistä ihmetteli miten opetushallitus on voinut laittaa Uno Cygnaeuksen patsaan katsomaan nurkkaa kohti. Asiaan tuli saman tien korjaus kun Minna Taivassalo-Salkosuo käänsi patsaan katseen kohti yleisöä.

Minna käänsi Unon tarkastelemaan yleisöä.

Päivä oli mielestäni onnistunut ja oli todella hauska tavata muita "hulluja" sosiaalisen median soveltajia. Mieleen jäivät muista hankkeista eritoten Virtuaalibaari ja Virtuaalinavetta, 3D käyttöliittymän kehittäminen, Pelien käyttäminen opetuksen apuna ja Nappiparisto joka koordinoi näitä kaikkia hankkeita. Ilman omien oppilaideni upeaa suoritustusta blogien parissa tuskin olisin ollut puhumassa tässä tilaisuudessa.

Kiitos heille joille se kuuluu eli oppilailleni!

Pohdintaa opettajan työnkuvasta

Yleensä olen jatkanut vielä toisenkin jakson uusien ykkösten kanssa heti perään. Nyt sosiaalisen median tullessa vahvasti mukaan opetukseemme viime vuoden alussa haluamme kokeilla onko blogeista ja wikistämme hyötyä työssäoppimisen valvonnassa, joten saan kakkosluokan ohjattavakseni kollegani Jan Toivosen toimiessa ykkösten kanssa tulevan jakson.

 Suurin eroavaisuus aikaisempiin vuosiin on ollut sosiaalisen median käyttäminen opetuksen apuna. Yllättäen lähes kaikki uudet ykkösen oppilaat ottivat blogit omikseen. Toinen huomionarvoinen ajatus on, että vihkoihin kirjoittamistakaan ei kannata hylätä täysin. Tärkeimmät ammatin perusteet tullaan kirjaamaan paperille edelleenkin.

Oppilaiden ja opettajien oma nettisivusto

Sosiaalinen media opetuksen apuna on tuonut mukanaan pienen julkisuudenkin osastollemme; Meillä käy viikoittain erilaisia ryhmiä tutustumassa toimintaamme, jotenkin koen että opiskelijamme ovat omalla tavallaan mukana positiivisessa mielessä tässä toiminnan esittelyssä. Joku vierailjoistamme kysyikin; "Näyttelevätkö oppilaamme vieraiden aikana, kun teoriatunnilla viitattiin puheenvuoroja halutessa sekä oltiin muuten hiljaa kuunnellen. Työsalin puolella pyrittiin tekemään harjoitustöitä itsenäisestikin."

Aina ei ole Corvettea kiillotettavaksi, mutta opettajan tulee pohtia myös harjoitustehtäviä, ovatko ne motivoivia ja ajanmukaisia?

Pohdin jälkikäteen kysymystä, sillä eikö koulussa juuri pidäkin olla teoriatuntien aikana työrauha kaikilla? Meillä lähdetään opetuksen suunnittelu siitä olettamuksesta että oppilaat ovat hiljaa kun opettaja puhuu ja viittaavat kun haluavat puheenvuoron. Tiedän kyllä että ihan joka opettajalla ei vastaavaa auktoriteettia ole oppilaisiinsa, mutta tämä on se kaiken opetuksen tai oppimisen perulähtökohta mielestäni. Jos oppilaat eivät kuuntele opetusta, on puhe silloin turhaa. Mielestäni opettajan työn kuvaan kuuluu varmistaa että oppi menee perille. Pelkkä asian puhuminen luokan edessä oppilaiden tehdessä mitä haluavat ei ole opetusta vaan jotain ihan muuta.

Tässä lisäpohdintaa sosiaalisesta mediasta opetuksen apuna

Oppilaiden motivoinnista

Koulujen alkamisesta on noin kuukausi joten uusi ykkösluokkamme on ehtinyt jo käydä taloksi.
Meillä on tämän oman 7 vuoden opettajanurani aikana käynyt erittäin hyvä onni oppilasvalintojen suhteen, sillä yhtäkään ns. huonoa luokkaa ei ole valikoitunut linjallemme. Nykyinen uusi ykkösluokkamme ei ole tässä suhteessa poikkeus, päinvastoin opettajana on ollut ilo seurata ryhmän intoa ja tahtoa alan työtehtäviin.

Sade ja Salla irrottavat Corveten konepeittoa Matin ja Miikan toimiessa apulaisina ja Miika taisi hoitaa ns. ruuvaamisenkin.

Ehkä suurin syy oppilaidemme viihtymiseen on tapa jolla opetamme; Teoriaosuudet pilkotaan sopiviksi paloiksi, joiden jälkeen pyritään tekemään samoja asioita työsalin puolella heti teoriaosuuden jälkeen. Oppilaiden olisi tarkoitus itsenäisesti vielä tutustua aiheeseen kotona, jonka jälkeen heidän tulisi vielä (vapaaehtoisesti) blogittaa tekemisestään.  
Tässä linkkejä muutaman uuden ykkösluokkalaisen blogituksiin;

http://juliankoulublogi.blogspot.com/

http://venomsartwork.blogspot.com/

http://sonjapainting.blogspot.com/

http://eer00.blogspot.com/

http://raipsutp.blogspot.com/

Toinen motivointiin vaikuttava seikka on suhtautumisemme nuoriin, emme pidä heitä aikuisen kokoisina lapsina vaan nuorina aikuisina. Itse pyrin olemaan opettajana toimimisen ohella myös ns. vanhempi maalari, joka enemmänkin ohjaa ja opastaa nuorempia maalareita. Tämä mestari-oppipoikamalli antaa myös nuorelle oppilaalle enemmän tilaa toteuttaa itseään ja rohkeutta kysellä opetuksen sisällöstäkin. Tärkeintä opiskelijalle on kysyä kysymys "miksi ?". Tämä tärkeä kysymys nimittäin kehittää myös opettajaakin, sillä aloittelevan pintakäsittelijän kysymykset saavat usein pitkäänkin maalanneen katsomaan työtään eri näkökulmasta, joskus jopa oppimaankin jotakin!